torstai 7. helmikuuta 2013

Talo valmistuu - meistä huolimatta!

Pakko sanoa että tontilla on aivan mahtavaa käydä! Meistä ja meidän toimista huolimatta Villa Ainoan rakentaminen etenee huimaa vauhtia. Tämä on juuri muuttovalmiin talopaketin parhaita puolia; meidän ei tarvitse (sen jälkeen kun olemme saattaneet tontin rakennuskuntoon) huolehtia, mistä löytää hyviä tekijöitä ja juuri oikeaan aikaan. Se on talotehtaan huoli nyt:)

Tässä pieni tilannekatsaus kuvien muodossa, mitä viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut. Iso kiitos kuuluu meidän mahtavalle timpurille sekä piiiiitkäpinnaiselle vastaavalle mestarille Kaitsulle.

9.1.2013

Kun hiekat oli saatu tasoitettua ja tiivistettyä seinien sisäpuolelta, oli vuorossa lattian raudoittaminen ja eristäminen sekä viemärien ja vesijohtojen vetäminen. Enää ei kotimme näytä hiekkalaatikolta vaan ihan tanssilavalta. Oviaukotkin löytyvät; ainakin lattiaan piirrettyinä!




16.1.2013

Lomamme aikana oli tapahtunut paljon: kotimme oli saanut pohjakseen tukevan lattiavalun ja aakea loft-kotimme oli muuttunut tiukasti kodinomaisemmaksi väliseinien myötä. Nyt näki ensimmäistä kertaa, miltä kotimme tulee näyttämään. Jännää. Väliseinien kera kaikki tuntuu paljon pienemmältä. Samalla tuntuu hyvältä, että asiat alkavat myös "kiinnittyä"; viemäri- ja vesiputket putket ovat nyt vedetty, joten ainakaan vesipisteiden tai WC-pöntön paikkaa en voi muuttaa, vaikka haluaisinkin;)


28.1.2013

Hyvinkään Vesi kävi laittamassa meille vesimittarin tekniseen tilaan. Lisäksi kannoimme tulevan takkamme sisään lämpimään. Käytännössä tämä tarkoitti 4 lavallista takkaelementtejä, yhteensä 2200kg. En tiennyt aikaisemmin, että takka koostuu yli 100 eri osasta. Tulipahan punttitreeni tehtyä samalla. Huh, huh.



30.1.2013

Kun tulimme tontille keskiviikkona, koko tupa oli täynnä piuhoja, johtoja ja tekemisen meininkiä. Kahden päivän aikana oli vedetty kaikki sähköpiuhat. Kävimme sähkömiehen kanssa vielä hommaa läpi ja teimme pieniä viilauksia mm. tuleviin pistorasioiden ja katkaisijoiden paikkoihin. Nyt alkoi konkretisoitua yhteistyökumppanimme Enston valaistussuunnitelma. Ei tule valoa puuttumaan Villa Ainoasta! Kuinkakohan monta sataa metriä sähköjohtoa menee keskimäärin omakotitalon seinien sisällä?


Huima yllätys oli myös se, että perjantaina miljoonassa osassa sisään kannettu takka oli jo muurattu. Meille tulee Uuniseppien 2-puolinen, rapattu Kuura-takka tunnelman luojaksi. Ihanaa. Jos haluat kurkata, miltä takkamme näyttää valmiina, se löytyy täältä (tosin 2-puoleisena).

 
 
Samaan aikaan kun timpuri ja muut ammattilaiset pakertavat raksalla, me olemme nysvänneet loputtomiin pintamateriaalivalintojen, kiintokalusteiden ja keittiökoneiden kanssa...Kuinkakohan monta päätöstä kaiken kaikkiaan rakennusprosessin aikana tulee tehtyä?

 



2 kommenttia:

  1. Huh huh, mikä tahti! Kyllähän tossa kelpaa pysyä alta pois, jos noin hyvin etenee.

    VastaaPoista
  2. Muhunkin iskee jos ei nyt ihan rakennuskärpänen, niin ainakin lisärakennussellainen ;) Hyvältä näyttää ja tuolla sitä sit kelpaa asustella. Tsemppiä valintoihin!

    VastaaPoista